Metallista pikkujoulua

Joulukuu on kuulemma yhtä juhlaa myös täällä päin. Vaikkei pikkujoulun käsitettä tunneta, on konsertteja, kuorolaulantaa, bachataa, merengueta, illallisia ynnä muuta. Mitä tärkeintä, monet ulkomaille muuttaneet dominikaanit lomailevat joulukuussa synnyinmaassaan. Silloin tavataan vanhoja ystäviä ja tuttuja ja kaikki on taas vähän niin kuin ennen.

Taisi olla ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeinen aamu, kun heräsin kello viisi kaiuttimista tulevaan musiikkiin ja selostukseen. Ensin luulin, että vihdoin täällä alkoi vallankumous. Halleluja, kansa on herännyt taistelemaan vääryyttä vastaan. Sitten kuulin Feliz navidad –rillutuksen. Sen jälkeen alkoi soida merengue ja sitten seurasi pätkä reggaetonia. Iloinen musiikillinen riemukimara huipentui dembow’hun – tuohon dominikaanien lahjaan maailmalle. Juhlien joulukuu tarkoitti siis sitä, että sama melu ja rynkytys, jota yleensä kuului viikonloppuisin, kuului nyt pitkin viikkoa, kuukauden ajan.

Harras joulun tienoo ei siis ole, niin kuin ei ole pääsiäinenkään tai muutkaan kristinuskoon liittyvät juhlat ja menot.

Maa on arkaistisella tavalla uskonnollinen. Omaa uskoa mainostetaan autoissa, jotka on pimpattu “Kristus elää”- ja “Kristus tulee” –tarroilla sekä alkukristittyjen kalasymbolilla. Sisustuksista löytyy enkeliä, Mariaa ja Jeesusta niin kolmi- kuin kaksiulotteisena. Yritys voi oman nimikylttinsä vieressä mainostaa lopunaikaa ja pelastautumista isolla julisteella. Rekrytoidessa etsitään nimenomaan kristillistä graafikkoa. Näön voi tarkastaa kristillisellä optikolla. Usko näkyy nimissä, puheessa ja ennen kaikkea ennakkoluuloissa.

Dominikaaninen tasavalta voisi olla vaikka Saudi-Arabia tai Iran, jos naisille heitettäisiin vain hunnut päälle ja ristit vaihdettaisiin puolikuiksi. (Tosin alkoholinkulutukseltaan dominikaanit ovat kotoisan suomalaismaisia.) Miley Cyruksen syksyinen konsertti kiellettiin siveettömänä. Samaan aikaan katolista pappia yritetään saada vastuuseen pikkupojan raiskaamisesta. Samaan aikaan puolisot pettävät toisiaan ja domistudioissa äänitetään uusia reggaeton- ja dembow-levyjä, joissa voihkitaan naisten eli ämmien alistamisesta. Kovaäänisessä uskonnollisuudessa eniten puistattaakin kaksinaismoraalisuus. Jos kaikki tekisivät niin kuin siunaavat, maa tuskin olisi siinä jamassa missä se on.

Hurskastelun vuoksi olikin niin vapauttava ja sielua sivelevä kokemus viettää toinen adventtisunnuntai hevimetallifestivaaleilla. Aivoissa kaikui edelleen dembow’n tyhmäksi tekevä rytmi ja sielussa kipristeli raivo, jonka purkausta kukaan ei oikein huomannut. Näissä tunnelmissa astelin sisään Santuarioon, paikallisten rock- ja metallibändien treenikämppänä toimivaan kiinteistöön, jonka tontilta löytyy muun muassa uima-allas, jossa ei ole vettä. Minut merkattiin rauhoittavan mustalla rannekkeella, jossa luki “Destrucción masiva” eli suomeksi joukkotuho.

Santuario oli täyttynyt pikkuhiljaa aamukymmenestä lähtien mustaan pukeutuneista ihmisistä. Kaikki liikkuivat iloisesti ja rauhallisesti paljon dembow’ta hiljaisempana, musiikillisempana, melodisempana, inhimillisempänä ja puhuttelevampana soivan metallirockin tahdissa. Kaikki tunsivat toisensa ainakin kasvoista. Täällä kokoontuivat tekopyhälän toisinajattelijat, jotka taisivat yhä lähes kolmekymppisinä* toivoa, että harras ja sokea dominikaanikansa pitää heitä ihan oikeina pirunpalvojina.

Ensimmäistä kertaa minutkin valtasi joulun rakkaudellinen sanoma. Kukaan ei tullut elostelemaan, sillä festivaaleilla ei palvottu vaaleita turisteja vaan Saatanaa – siis leikisti. Musta hevimetallista kaikuva luola oli kuin valopilkku ja hengitysreikä keskellä irstaan katolisen kirkon, korruption ja pilipalimuusikkojen raiskaamaa maata. “Hola, kaikki huoranpenikat”, tervehti laulaja välispiikissään hymyilevää, aikuista yleisöään, joka tervehti takaisin kannatushuudoin ja pirunsarvikäsimerkein. Purskahdin spontaaniin hyvän olon nauruun. Minun piti tulla näköjään tänne asti ymmärtääkseni metallimusiikkia ympäröivää kulttuuria**.

*Yleisön joukossa oli jopa neljääkymppiä lähellä olevia ihmisiä ja keski-ikä oli arvioni mukaan ainakin 28 vuotta, mikä oli yllättävän korkea.

**Ymmärrän, arvostan, tykkään ja voin kuunnella ihan kaikkea musiikkia jonkun aikaa, jotain musiikkia enemmän. Voin tanssia jopa dembow’ta diskossa hyvässä seurassa. Rakastan (edelleen) lattarimusiikkia: merengueä, bachataa, reggaetonia ja ennen kaikkea salsaa.