Olen ollut täällä kuukauden ja yhdeksän päivää. Asiat ovat loksahdelleet pikkuhiljaa paikoilleen ja minulle on kehittynyt jo selkeä rutiini. Aamulla herään melkein tasan kello yhdeksän tuulettimen sammumiseen. Silloin sähköt menevät poikki palatakseen iltapäivällä kello kaksi. Pari kertaa tähän rytmiin on tullut poikkeus: sähköt eivät olekaan menneet koko päivänä ja parina päivänä ne menivät lyhyemmiksi ajanjaksoiksi jopa kuusi kertaa. Eräänä kokeellisena päivänä ne menivät ensin aamuneljästä aamukuuteen (lämpötila yli 30 astetta silloinkin) ja uudestaan aamukymmenestä iltaneljään.
Oletan, että valtion omistamassa Edesur-nimisessä sähkölaitoksessa on toimi henkilölle, jonka tehtävänä on aikatauluttaa eri alueiden sähkökatkokset. Syy siihen, miksi sähköt menevät poikki, on se, että asumme lähellä köyhien barrioita, joissa kukaan ei maksa sähköstä. Silti siellä kuluu sähköä bachatan ja reggaetonin kuuntelemiseen sun muuhun tärkeään. Siellä sähkö varastetaan yhdistelemällä kaapeleita (täällä kyllä osataan se homma). Toisaalta täällä myös osataan rakentaa kojeita, joiden avulla sähkömittari ei huomaa esimerkiksi ilmastoinnin sähkönkulutusta. Mitä ikinä sähkövempeleisiin liittyvää tarvitsetkaan - täältä sen löydät!
Olen oppinut jo elämään päivittäisen viiden tunnin sähkökatkon kanssa. Silloin menen joko lounaalle poikaystäväni vanhemmille tai hengailemaan ilmastoituun kauppakeskukseen. Alussa erehdyin siivoamaan sähkökatkoksen aikaan, keskipäivällä. Sain melkein paniikkikohtauksen kuumuudesta ja kosteudesta. Siivoamisen välttelyn lisäksi olen oppinut välttelemään aurinkoa: rannallakin istuin koko ajan palmun varjossa. Rusketuin (eli paloin) silti! Olen myös tottunut syömään joka päivä riisiä ja papuja lisukkeena. Niitä kun syö, ei tule nälkä. Olen jopa oppinut odottamaan niiden tuntua suussa, ne kuuluvat jo päivittäisiin makuihin niin kuin kahvi on kuulunut vuodesta 1994. Lisäksi olen oppinut puhumaan niin, että sanon automaattisesti r-kirjaimet sanojen lopussa l-kirjaimiksi: "Vamo a ablal". (Loppuässät jäi jo aika alussa pois.) En myöskään enää nouki ihmisten joka päivä heittämiä roskia talomme portin edestä pois, heitän ne vain sivummalle pois silmistäni.
Luovuin myös aikeesta tukea maan taloutta ostamalla dominikaanisia tuotteita aina kun mahdollista. Ostin nimittäin kokeiltavakseni paikallista Toque magico (Magic touch) -nimistä hiuslakkaa. Se kyllä piti hiukset ojossa, mutta haisi aika voimakkaasti. Eräänä päivänä kokeilimme, olisiko asetonin tuoksuisesta Magic touchista pyyhkimään tussia pois muovipinnalta. Tussi liukesi heti olemattomiin. Seuraavaksi dominikaanista hiuslakkaa kokeiltiin ikkunanpielten maalitahroihin. Ne lähtivät alta aikayksikön. Samoin myös vanha ja tahriintunut surffilauta putsattiin ihmelakalla. Hiusten kannalta on kuitenkin hyvä, että kaupassa on myynnissä myös tuttuja monikansallisia tuotemerkkejä.
Tekisi kyllä mieli tietää, mitä tämän maan kuluttajansuojalaki (semmoinen kuulemma on!) sanoo asetonin myymisestä hiuslakkana. Mutta ehkäpä kuluttajasuojaviranomainenkin on täällä vain botella-virka: sellainen, mihin joku onnekas hyväsuhteinen on saanut nimityksen ja josta hänelle maksetaan kuukausipalkkaa, mutta jota ei todellisuudessa toimiteta ollenkaan. "Minulla on kaksi", sanoi yksi tuttavani kun kuulin ensimmäistä kertaa botella-viroista. Hän ei tee mitään töitä, mutta saa kahdesta palkan.
Arvasin, että näin käy. Tiesin, että ei mene kuin hetki ja Suomen ongelmat tuntuvat mitättömiltä, lähes tekaistuilta tähän hulluuteen verrattuna. Suomessa kansanedustaja meinasi saada syytteen lahjonnasta kun oli ehdottanut tarjoavansa poliisille kahvit. Onhan raja hyvä vetää heti alkuun. Mistä latinalaisen Amerikan korruptio alkoi? Lopulta tullaan tilanteeseen, missä on normaalia, että peruspoliisipäällikkö muuttaakin yhtäkkiä kolmekerroksiseen lukaaliin, joka muistuttaa Tony Montanan palatsia Scarface-elokuvasta ja jota vartioi haitilainen kivääri kädessä. Samalla kun oikeasti nälkäpalkkainen poliisipäällikkö nauttii luksuksesta, johon ei ole tottunut, yrittävät kenttäpoliisit nyhtää elantonsa pysäyttelemällä viattomia kansalaisia ja keksimällä tekaistuja rikkeitä, joista he pääsevät kunhan maksavat poliisille. Jari Aarnio on dominikaanipoliisiin verrattuna partiopoika, sudenpentu.
