Positiivisuus maan perii

Heräsin yhtenä aamuna valoon enkä ihmismeluun. Oli hiljaista kuin Seutulan lentokentällä railakkaan Ibizan-loman jälkeen. Koulut olivat alkaneet ja naapurin meluisan perheenkin lapset olivat joutuneet heräämään aikaisin ja raahautumaan unisina kouluun - mikä tuotti minulle mielihyvää. Lähistöltä ei kantautunut yhtäkään ihmisääntä. 

Kuului vain viidakkoveitsen kirskahduksia, kun autiolta tontilta leikattiin kasvanutta heinää. Kuului trooppisten lintujen laulua, joka oli minulle tuttua puhelimen soittoäänilistasta. Makuuhuoneen ikkunaan ulottuvan puun oksalla istui kolibri ja väristeli siipiään. 

Ihana pieni kolibri on oikeasti pienempi kuin iso ällöttävä heinäsirkka, jos heinäsirkan pyörittelisi palloksi tai kolibrin vaivaisi pitkulaiseksi. En tiedä, mistä linnuista lauluääni kuului, mutta se oli kaunista. Joka tapauksessa heleä linnunlaulu yhdistyi tuohon suloiseen kolibriin, vaikken edes tiedä, lähteekö kolibreista mitään muuta ääntä kuin värinää. Oli lämmin, 30 astetta. Liian kuumahan se on, mutta päätin, että tämä oli kaikista maailmoista parhain. Ylipäätään päätin, että olin juuri siellä missä halusinkin olla. Jos jotain vastenmielistä tapahtuisi tai tulisi silmieni eteen, käyttäisin Muumipapan metodia: kuvittelisin, etten olisi olemassakaan. 

Aurinko laskemaisillaan.

Olen kuulemma liian negatiivinen. Se on totta. Olen kyllä lukenut self help -kirjallisuudesta, että ruokkimalla negatiivisia ajatuksia ne sen kuin lisääntyvät ja voimistuvat. Katsoin oksalla värähtelevää pallomaista pikkulintua ja päätin, ettei taloa ympäröivässä kasvillisuudessa asunut muita eläimiä kuin iloisia kolibreja ja hedonistisia liskoja, jotka söivät hyttyset ja kutiavat pikkumuurahaiset pois. Olkoon heinäsirkkoja, kaskaita, torakoita ja saatanallisimpia kaikista - hyttysiä, mutta en enää jauhaisi niiden olemassaolosta. 

En myöskään valittaisi enää roskien kierrätyksestä ja saasteista, vaikken löytänytkään mitään tietoa, mihin voi käytetyt pikkuparistot viedä. (Googlaamalla löytyi vain tieto, että Haina, pahamaineinen naapuribarrio, on yksi maailman saastuneimmista paikoista siellä olleen lyijyä vesistöön päästäneen tehtaan takia.) 

Vaikka kaikki tienvarret ja joutomaa on täynnä roskaa, on täällä silti kierrättäminen tietyllä tavalla katsottuna lähes sataprosenttista: täällä kun vie kerääntyneet rommi- ja olutpullot oven viereen niin ne kerätään heti pois. Ei tarvitse edes itse raahata kauppaan tai antaa vastentahtoisesti ahnaalle romanialaiselle pullonkerääjälle, joka hoputtaa vieressä niin että siiderit menee väärään kurkkuun ja osa poskille. 

"Vältä vankilaan joutuminen, älä roskaa", neuvoo kyltti.

Lisäksi täällä käy päivittäin auto ostamassa pois kaikkea vanhaa. "Ostetaan kaikkea vanhaa, vanha patja, vanha uuni, vanha paristo, vanha jääkaappi…" Itse asiassa täällä kierrätetään kaikki mikä vain on kierrätettävissä. Sen huomaa myös autokannasta: liikenteessä ei voi olla törmäämättä ryhmätakseina toimiviin autoihin, jotka on tehty kierrätetyistä ja pahoin kolhituista auton osista. 

Päätin myös, että huomioni saisi vain mukavat ja ystävälliset dominikaanit. En enää reklamoisi irstaita rekkakuskeja, töykeitä ja laiskoja asiakaspalvelijoita, korruptoituneita poliitikkoja, kusipäisiä poliiseja ja piloille lellittyjä lapsia. Oli myös nokkelia, ahkeria ja nöyriä dominikaaneja kuten ne, joiden kanssa käyn perjantaisin uimakoulussa opettelemassa uudelleen kellumaan ja hengittämään tai se, jonka vuoksi tänne tulinkin. 

Piscina olimpica Juan Pablo Duarte. Uinti sallittu lääkärin tarkastuksen jälkeen ja ainoastaan uimakoulun aikana.

Hyväksyn siis nykyhetken täysin sellaisena kuin se on: auringonpaahteinen ja hiostava, kaukana paitsi kaivatuista ystävistä, suomalaisesta suklaasta ja lohesta myös Suomen hyisestä ja märästä marraskuusta.