maanantai 22. syyskuuta 2014

Lastenjuhlat aikuiseen makuun

Edessä lastenjuhlat, joihin osallistuvat lapset ilman vanhempiaan? Näitä lapsia sinun pitää viihdyttää muutaman tunnin ajan? Ei hätää. Lastenkutsutkin voi kääntää omaksi nautinnoksi, jos hoitaa asian niin kuin domit tekevät. 

Olin taannoin erään pikkupojan kolmevuotissyntymäpäivillä. Täällä kolmevuotiaalla on jo omia kavereita. Ensinnäkin siksi, että lapsia sikiää samaa tahtia kuin hyttysiä sateella ja niitä on melkein jokaisella yli 20-vuotiaalla sukulaisella ja naapurilla. Toiseksi siksi, että täällä aloitetaan koulu jo 3-vuotiaana, joskus aikaisemminkin, ja koulustahan saa aina kavereita. Tosin alle kuusivuotiaiden koulu on enemmänkin tarhamainen, jossa leikitään ja opitaan yhteisiä tapoja. Joistain asioista voisi päätellä, että sama tarhamainen linja jatkuu dominikaanisessa koululaitoksessa aina yliopistoon saakka. Mutta se on toisen kirjoituksen aihe. 

Ketä kutsua?

Vaikka pikkulapsella onkin siis oma ystäväpiiri, ei se tarkoita, että juuri heidät kutsuttaisiin sinun kotiisi. Sinä kutsut omat ystävät ja omat sukulaiset - ja heidän mukanaan tulevat lapset. Syntymäpäiväsankari on kuitenkin niin hämillään, ettei välitä, ketkä hänelle tuovat lahjoja ja keiden seurassa syö kakkua. 

Juhlan kellonaika

Muista, ettei syntymäpäiviä kannata aloittaa ennen kello kuutta. Lapsi ja lapset ovat jo saapuessa tarpeeksi väsyneitä eikä heitä silloin tarvitse viihdyttää kuin parisen tuntia. 

Mitä ohjelmaa? 

Musiikkia. Niin kovaa kuin soittimesta lähtee. Kovaa soiva musiikki hukuttaa alleen lapsen itkun, mahdolliset riidan äänet ja turhat avunhuudot. Ensin soitat lasten musiikkia eli reggaetonia. Siinä vaiheessa kun aikuiset ovat jo tanssikunnossa, voidaan siirtyä aikuisten musiikkiin eli bachataan ja salsaan (Suomessa metallimusiikkiin?) Ilta päätetään boleroihin, jotta sitkeimmätkin lapset nukahtavat. Musiikki kannattaa pitää tarpeeksi lujalla etteivät lapset tohdi kauheasti puhua keskenään. He voivat kommunikoida sanattomasti leikkimällä ja vaikka ilmapalloja heittelemällä. Aikuiset pystyvät keskustelemaan mukavasti esimerkiksi parvekkeella, missä voi myös rauhassa polttaa tupakkaa. 

Mitä tarjota?

Tarjoa pientä suolaista, jota lapsetkin syövät. Jos eivät syö, jää aikuisille enemmän ruokaa. Jätä turhat mehukatit kaupan hyllyyn. Lasten jano sammuu aikuisten lantringeilla: coca-colalla, erivärisillä limsoilla ja mehuilla. Illan päätteeksi syödään iso täytekakku, joka maistuu sekä aikuisille että lapsille. 

Aikuisen vastuu

Jos olet lapsettomana aikuisvieraana tällaisissa synttäribileissä, älä missään nimessä erehdy katsomaan yksin jätetyn viikarin perään - hänen ojentamisensa, onnettomuutensa tai muu päähänpisto jää sinun vastuullesi. Tuijota siis vain rommimukiasi tai aikuista keskustelukumppaniasi. 

Tämä kirjoitus ei muuten ole mikään puheenvuoro jolla tahtoisin tuoda esiin dominikaanilasten kärsimää epäoikeutta. Kerran vuodessa on kullakin dominikaanipallerolla tällainen päivä ja se on näille pienille lellityille nappisilmille, joilta ei koskaan kielletä mitään ja joita ei koskaan kunnolla rangaista, aivan oikein.



1 kommentti: