Joulukuu on kuulemma yhtä juhlaa myös täällä päin. Vaikkei pikkujoulun
käsitettä tunneta, on konsertteja, kuorolaulantaa, bachataa, merengueta, illallisia
ynnä muuta. Mitä tärkeintä, monet ulkomaille muuttaneet dominikaanit lomailevat
joulukuussa synnyinmaassaan. Silloin tavataan vanhoja ystäviä ja tuttuja ja kaikki
on taas vähän niin kuin ennen.
Taisi olla ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeinen aamu,
kun heräsin kello viisi kaiuttimista tulevaan musiikkiin ja selostukseen. Ensin
luulin, että vihdoin täällä alkoi vallankumous. Halleluja, kansa on herännyt
taistelemaan vääryyttä vastaan. Sitten kuulin Feliz navidad –rillutuksen. Sen
jälkeen alkoi soida merengue ja sitten seurasi pätkä reggaetonia. Iloinen
musiikillinen riemukimara huipentui dembow’hun – tuohon dominikaanien lahjaan
maailmalle. Juhlien joulukuu tarkoitti siis sitä, että sama melu ja rynkytys,
jota yleensä kuului viikonloppuisin, kuului nyt pitkin viikkoa, kuukauden ajan.
Harras joulun tienoo ei siis ole, niin kuin ei ole
pääsiäinenkään tai muutkaan kristinuskoon liittyvät juhlat ja menot.
Maa on arkaistisella tavalla uskonnollinen. Omaa uskoa
mainostetaan autoissa, jotka on pimpattu “Kristus elää”- ja “Kristus tulee”
–tarroilla sekä alkukristittyjen kalasymbolilla. Sisustuksista löytyy enkeliä,
Mariaa ja Jeesusta niin kolmi- kuin kaksiulotteisena. Yritys voi oman
nimikylttinsä vieressä mainostaa lopunaikaa ja pelastautumista isolla
julisteella. Rekrytoidessa etsitään nimenomaan kristillistä graafikkoa. Näön
voi tarkastaa kristillisellä optikolla. Usko näkyy nimissä, puheessa ja ennen
kaikkea ennakkoluuloissa.
Dominikaaninen tasavalta voisi olla vaikka Saudi-Arabia tai
Iran, jos naisille heitettäisiin vain hunnut päälle ja ristit vaihdettaisiin
puolikuiksi. (Tosin alkoholinkulutukseltaan dominikaanit ovat kotoisan
suomalaismaisia.) Miley Cyruksen syksyinen konsertti kiellettiin siveettömänä.
Samaan aikaan katolista pappia yritetään saada vastuuseen pikkupojan
raiskaamisesta. Samaan aikaan puolisot pettävät toisiaan ja domistudioissa
äänitetään uusia reggaeton- ja dembow-levyjä, joissa voihkitaan naisten eli
ämmien alistamisesta. Kovaäänisessä uskonnollisuudessa eniten puistattaakin
kaksinaismoraalisuus. Jos kaikki tekisivät niin kuin siunaavat, maa tuskin
olisi siinä jamassa missä se on.
Hurskastelun vuoksi olikin niin vapauttava ja sielua
sivelevä kokemus viettää toinen adventtisunnuntai hevimetallifestivaaleilla. Aivoissa
kaikui edelleen dembow’n tyhmäksi tekevä rytmi ja sielussa kipristeli raivo,
jonka purkausta kukaan ei oikein huomannut. Näissä tunnelmissa astelin sisään
Santuarioon, paikallisten rock- ja metallibändien treenikämppänä toimivaan
kiinteistöön, jonka tontilta löytyy muun muassa uima-allas, jossa ei ole vettä.
Minut merkattiin rauhoittavan mustalla rannekkeella, jossa luki “Destrucción masiva”
eli suomeksi joukkotuho.
Santuario oli täyttynyt pikkuhiljaa aamukymmenestä lähtien mustaan
pukeutuneista ihmisistä. Kaikki liikkuivat iloisesti ja rauhallisesti paljon
dembow’ta hiljaisempana, musiikillisempana, melodisempana, inhimillisempänä ja
puhuttelevampana soivan metallirockin tahdissa. Kaikki tunsivat toisensa
ainakin kasvoista. Täällä kokoontuivat tekopyhälän toisinajattelijat, jotka taisivat
yhä lähes kolmekymppisinä* toivoa, että harras ja sokea dominikaanikansa pitää
heitä ihan oikeina pirunpalvojina.
Ensimmäistä kertaa minutkin valtasi joulun rakkaudellinen
sanoma. Kukaan ei tullut elostelemaan, sillä festivaaleilla ei palvottu
vaaleita turisteja vaan Saatanaa – siis leikisti. Musta hevimetallista kaikuva
luola oli kuin valopilkku ja hengitysreikä keskellä irstaan katolisen kirkon,
korruption ja pilipalimuusikkojen raiskaamaa maata. “Hola, kaikki
huoranpenikat”, tervehti laulaja välispiikissään hymyilevää, aikuista
yleisöään, joka tervehti takaisin kannatushuudoin ja pirunsarvikäsimerkein. Purskahdin
spontaaniin hyvän olon nauruun. Minun piti tulla näköjään tänne asti
ymmärtääkseni metallimusiikkia ympäröivää kulttuuria**.
*Yleisön joukossa oli jopa neljääkymppiä lähellä olevia ihmisiä ja
keski-ikä oli arvioni mukaan ainakin 28 vuotta, mikä oli yllättävän korkea.
**Ymmärrän, arvostan, tykkään ja voin kuunnella ihan kaikkea
musiikkia jonkun aikaa, jotain musiikkia enemmän. Voin tanssia jopa dembow’ta
diskossa hyvässä seurassa. Rakastan (edelleen) lattarimusiikkia: merengueä, bachataa,
reggaetonia ja ennen kaikkea salsaa.
