Poliittinen ja kriittinen merkintä Hispaniolasta

Yllättyisikö joku, jos alkaisin nyt kirjoittaa asiapitoista tekstiä siitä, miten Dominikaaninen tasavalta on korruptoitunut, täynnä rikollisuutta, huumebisnestä, pahoja poliiseja ja likaista politiikkaa? Kuten monessa muussakin lattarimaassa, on politiikkaan pyrkivän ja päässeen ihmisen ainoa motiivi täällä rikastua ja rikastuttaa omaa perhettään vallassaolon aikana. Joka päivä kuulen, kuinka syvällä ryvetään, kuinka mädäntynyt koko maa on, että enää ei ole ulospääsyä. Kukaan ei enää kunnioita mitään. 

Sunnuntaina oli Dominikaanisen tasavallan valtapuolue PRD:n (Partido Revolucionario Dominicano) puheenjohtajan vaalit. Voittajaa Miguel Vargas Maldonadoa syytetään sekä vaalipetoksesta että puolueensa myymisestä vastapuolelle tehden näin tyhjäksi viimeisetkin yritelmät harjoittaa jonkinlaista demokratiaa. Vaalit eivät tietenkään ole olleet vilpittömät ja avoimet, vaan ihmisiä on uhkailtu, äänestämään ei ole päässyt ja viitisentoista onnettomuuttakin on äänestyspaikoilta ympäri maata raportoitu. 

Kuuntelin vaaleja käsittelevää radio-ohjelmaa, jonne soitti tunnin aikana parisenkymmentä kuuntelijaa. Yksikään ei sanonut äänestyksen toimineen oikeanlaisesti: äänestyspaikat olivat kiinni tai asiat eivät muuten vain toimineet. PRD:n oman tiedotteen mukaan ongelmia ilmeni vain seitsemässä äänestyspaikassa. 

Ohjelmaan soittaneista kuuntelijoista yksi toisensa jälkeen ilmaisi tyytymättömyytensä puolueeseen ja sen johtajaan. "Minusta olisi hyvä idea, että herra Miguel Vargas tekisi tervehdyskierroksen autolla ympäri kyliä ja kortteleita, niin nähtäisiin, miten monta laukausta häneen kohdistettaisiin." Ohjelman toimittajat kiittivät nopeasti ja ottivat seuraavan puhelun. Samanlaisia oli kaikkien soittajien kommentit. Siltikin televisiossa ja lehtien internetsivuilla kaiken vakuutellaan menneen hyvin. Illalla tanssitaan taas bachataa ja juodaan Brugalia ja Presidenteä ja ollaan kuin paratiisissa viimeistä päivää, niin kuin aina. 

Elämä täällä on yhtä sekasortoa ja sähläämistä. (Siksi blogitekstikin on sekavaa ja sisällöltään rajaamatonta.) Kaikki menee rikki hetkessä, koska kuumuus ja karibialainen todellisuus tekee holtittomaksi. On ollut hellyttävää huomata, että dominikaanit ilmeisesti tiedostavat tämän piirteen itsessään. Oletan, että juuri suojellakseen tavaroita omalta tuhoamiselta ja tahattomalta moukaroinnilta täällä on tapana jättää aina pakkausmuovit paikoilleen. Olen ihmetyksissäni reviskellyt muoveja muun muassa käytettynä ostetun sängyn patjasta, tiskialtaan suodattimesta ja ulko-ovesta. 

Myös katossa olevassa lampun alustassa näyttää olevan puoliksi revitty suojamuovi paikoillaan. Sen huomasin, kun American Bulb -merkkinen energiansäästölamppu räjähti ja jäi roikkumaan katosta johtonsa varaan. Lamppu oli tietenkin Kiinan kansantasavallassa valmistettu dominikaanikuluttajalle suunnattu tuote, jonka pakkaukseen oli painettu psalmi ja lause "American Bulb valaisee kotisi, Kristus valaisee elämäsi." Sitä valoa kesti viikon verran. Toivottavasti toinen pakkauksen lupaama valo kestää vähän pidempään. 

Kaikella tällä hällävälillä ja lakien ylenkatsomisella on myös puolensa: remonttimies ei epäile tunkea kahta vanhasta sähköporasta roikkuvaa metallilangan pätkää pistorasiaan päästäkseen poraamaan, autoa ajaessa voi juoda rommia ja orjuutta muistuttava palkkataso tuo kaikki mukavuudet kuten kotiinkuljetuksen ja kotiapulaiset melkein kenen tahansa ulottuville. 

En ole vielä saanut kunnon vastausta kysymykseeni, kuinka paljon tienaa kaupan lähetti, kaupan kassa tai kotiapulainen. Omaa hinkuani päästä tutustumaan dominikaaniseen yhteiskuntaan työn kautta jarrutti työilmoitus, josta 45 viikkotyötunnista maksettiin kuussa alle 200 euroa. Kun ottaa huomioon, että täällä on maailman kallein bensa (271,9 pesoa = 5,06 euroa / gallona, Forexin kurssin 20.7. mukaan), ymmärsin paremmin, miksi joku valitsee lavean tien hyvänkin työpaikan asemesta. 

Aloin itsekin heti miettiä, miten tutustuisin vastapäätä asuvaan aremeijan kenraaliin, joka on todennäköisesti katsonut läpi sormiensa jotain huumekuljetusta, saanut mukavan lahjussumman, jolla on sitten rakennuttanut pienen korttelin kokoisen talonsa. 

Siihen asti kunnes saan tärkeitä suhteita solmittua, elän melko vaatimattomasti. Sunnuntaina kävin kirpputorilla, joka levittäytyi parin hehtaarin alueelle ja jossa myytiin kaikkea barbin vaatteista käytettyihin modeemeihin. Löysin ihastuttavan Yhdysvalloissa valmistetun hameen 150 pesolla eli noin kolmella eurolla. Muutakin olisi varmasti löytynyt, mutta suurimman osan ajasta toljotin paikoillani ja keskityin hapen saamiseen, koska kirpputorilla, joka oli osittain ison sillan alla, oli sateen jäljiltä kosteusprosentteja varmaan sata ja lämpöasteita 40. 

Dominikaanihipsterin paratiisi, sunnuntaikirppis a lo Santo Domingo.

Olen tehnyt listan asioista, joita tarvitsen kipeästi. Nämä tavarat tullaan ostamaan halvalla niiltä, jotka haluavat epätoivoisesti päästä niistä eroon esimerkiksi muuttaessaan ulkomaille. Näitä hyviä tilaisuuksia odotellessa, tässä listani: 

- ilmastointilaite makuuhuoneeseen,

- kattotuuletin,

- jalallisia tuulettimia (vähintään kolme), 

- lampunvarjostimet joka huoneeseen, jotta rumat energiansäästölamput saadaan piiloon

- pesukone,

- kasveja.

Lisäksi:

- uima-allas tai jonkun virkistysklubin jäsenyys.

Eräs ajatusleikki

Uskomatonta. Istun kotini oviaukossa pitämässä kuumuutta, joka ei hellitä edes iltakahdeksalta, vaikka aurinko on laskenut ja on aivan pimeää. Ovi on nukkumaanmenoon asti auki, vain suojaava kalteriovi on kiinni ja lukossa. Samalla paikalla istun myös iltapäivästä ja odottelen sähköjen palaamista. 

Vuosia sitten rakentelin mielikuvaa, että vaihtaisin paikkaa jonkun trooppisessa Latinalaisen Amerikan maassa elävän maalaistytön kanssa. Hän muuttaisi Suomeen minun elämääni ja minä asettuisin hänen jokapäiväiseen elämäänsä kuluttamaan aikaa istuksien, ison suvun ja naapurien kanssa seurustellen, maniokkia, bataattia, ruokabanaania ja tuoretta lihaa keitellen ja käristäen. Päivät kuluisivat lattioita lakaisten ja luututen, torakoita ja hyttysiä tappaen, kynsiä ja kauneutta hoitaen. 

Välillä pitkät paksut mustat hiukseni olisivat letillä, välillä pesemättöminä hiusverkolla koottuna pään päälle, välillä pestyinä ja suoristettuina ja olisin maailman kaunein viidakossa asuva tyttö, josta maailma ei tiedä mitään. Vain joku satunnainen turisti ehkä joskus näkisi minut ja huumaantuisi eksoottisesta kauneudestani. 

Kotini olisi koristeltu muovikukkasin ja Valituista Paloista leikatuilla Jeesus-lapsen kuvilla ja esineillä, joita valmistettiin Kiinassa ja jotka jäljittelivät mahtipontista ja rokokoomaista tyyliä. Haaveilisin Yhdysvaltoihin matkustamisesta. Ehkä myös Pariisista ja Roomasta. Espanjaan en haluaisi, koska espanjalaiset ovat pahoja, he tuhosivat esi-isieni kulttuurit ja raiskasivat ja tappoivat heitä enkä jotenkaan halua ajatella, että olen syntynyt noista raiskaajista ja rosvoista ja tuhotuista ja sorretuista intiaaneista. 

Oviaukossa istumisen lisäksi katsoisin aika paljon televisiota: telenoveloita ja humoristisia viihdeohjelmia. Haaveilisin ehkä osallistuvani Nuestra Belleza Latina -kaueuskilpailuun, johon voivat osallistua vain latinotytöt. 

Pelkäisin Jumalaa ja rakastaisin Jeesuksen äitiä Neitsyt Mariaa enemmän kuin mitään muuta. Olisin neitsyt naimisiinmenooni asti. Paitsi että olisin jo 13-vuotiaana menettänyt neitsyyteni omalle serkulleni. Minulla olisi yksi lapsi, jonka isästä en ollut kuullut mitään pitkään aikaan. Hän oli lähtenyt varmaan Yhdysvaltoihin. 

En tietäisi, miltä tuntuu alle 25 asteen lämpötila. Kuumuus olisi osa minua niin kuin historiani, jota en tuntenut kovin hyvin. Jumala oli minut luonut, Jumala oli meidän köyhien ja hylättyjen turva. Tietäisin, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli edistyksellistä ja erilaista kuin minun kylässäni. En osannut sitä oikein edes kuvitella. En ehkä sittenkään uskaltaisi lähteä katsomaan, millaista ulkomailla oli. Minulle riittäisi se, että saan ruokaa minulle ja lapselleni. Ja että pääsisin silloin tällöin paikalliseen tanssimaan salsaa, merenguea ja bachataa ja juomaan lasillisen olutta. En olisi ikinä maistanut viiniä enkä vodkaa. Rommia kylläkin. 

Joku tuttavani olisi kerran vienyt minut nettikahvilaan ja näyttänyt, miten sähköposti toimii. Minullekin olisi luotu oma tili, mutta olisin unohtanut tunnuksen ja salasanan ajat sitten. En minä tarvitsisi internettiä. Sitä paitsi yhteys olisi kovin hidas ja lopulta sivujen latautumista odotellessa alkaisin jutella nettikahvilassa työskentelevän pojan kanssa ja ihastuisimme. Seuraavat päiväni olisivat romanttisten haaveiden täyteisiä, kunnes minulle selviäisi, ettei nettikahvilan poika lupauksistaan huolimatta sittenkään jättäisi vaimoaan minun takiani. Olisin tottunut tällaiseen miesten käytökseen, mielestäni se olisi heille ominainen ja Jumalan luoma luonteenoikku.

Elämäni olisi hidastempoista ja yksitoikkoista eurooppalaisen mielestä, mutta olisin tottunut siihen. En tietäisi muunlaista tapaa elää. Minulla olisi paljon aikaa istuskella ja odotella ja seurata pihapiirin eläimiä ja lapseni kasvamista. Jokainen päivä olisi täynnä pieniä vastoinkäymisiä, joihin eurooppalainen hermostuisi, mutta minulle ne olisivat olleet itsestäänselvyyksiä syntymästäni lähtien. 

Kello on puoli kymmenen, olen suomalainen, joka on asunut alle viikon Santo Domingon laitakaupungilla sijaitsevalla asuinalueella. Puitteet ovat kuin maaseudulla: ulkona sirittää, sisällä kutiaa ja naapurusto on täynnä kanoja, pupuja, pässejä, ankkoja sekä koiria ja kissoja. Kämmenen kokoisia torakoita kävelee ja lentää vastaan melkein joka päivä. Joka viides minuutti minusta löytyy uusi hyttysen purema kohta. Tälläkin hetkellä kirjoitan tätä tekstiä Raidin ja Baygonin höyryissä (siirryin oviaukosta työhuoneeseeni, jonka vasta myrkytin). 

Eilinen lasagnen valmistus vei kaikki voimani ja kyllästyin ruoanlaittoon. Meille tuodut bataatit, banaanit, vihannekset ja muut ovat koskemattomana jääkaapissa. Olen oppinut kuorimaan keittobanaanin ja tekemään siitä mangouta, tyypillistä karibialaista aamupalaa, johon tulee keitetty muussattu banaani, voita ja sipulia. Muihin uusiin ruoka-aineksiin käsiksi käyminen tuntuu raskaalta ajatukselta. Lisäksi minua pelottaa olla keittiössä, koska pelkään, että torakka ryömii vastaan. Tänään säikähdin tuulenvireen voimasta kaapista ulos lennähtävää muovipussia, jota luulin kissaksi. 

Meikkaaminen ja jopa hiusten harjaaminen tuntuu turhalta täällä pässien ja kanojen keskellä. Viikko sitten hoidetut kynnet ovat lohkeilleet ja niiden lakka on rapissut pois. Hiukset ovat keltaiset ja paikallisten ihailijoiden mielestä "ihanan ohuet ja suorat". Nettiyhteys toimii hitaasti ja yhden kuvan tai blogitekstin julkaiseminen kestää hermostuttavan kauan. Menen nyt sinne oviaukkoon nauttimaan toivottavasti edes vähän viileämmästä ilmasta. Ja nopeammasta yhteydestä.

Sähkötekniikan ja mekaniikan ja ties minkä oppitunti Dummynikaanisesta tasavallasta

Noin kuukausi sitten naureskelin netistä löytyville santodomingolaisille vuokrailmoituksille, joissa asuntoja mainostettiin muun muassa sillä perusteella, että sähköä riittäisi 24 tunniksi vuorokaudessa. Kokemus on nyt opettanut, että juuri tuohon mainoslauseeseen olisi kuitenkin pitänyt tarttua. Lisäksi olisi pitänyt olla vaateliaampi muutaman muunkin seikan kanssa. Suomessa ehkä voi kuvitella, että sähkö, vesi ja tiivistetyt ikkunoiden ja ovien karmit ovat vaatimattomimmankin asunnon perusominaisuudet. Karibiaa ja Skandinaviaa erottaa kuitenkin moni muukin seikka kuin aikavyöhykkeet ja valtameri. 

Asunto, jonne muutin, on ihana ja tilava, mukavalla paikalla, naapurit ovat ystävällisiä ja kulmakauppa on kirjaimellisesti nimensä mukainen: kulman takana. Sijaitsemme kuitenkin Santo Domingossa alueella, jossa on niin paljon köyhien kortteleita, että sähkönjakelu ei pelaa vuorokauden ympäri, vaan on joka päivä poikki muutaman tunnin johonkin aikaan päivästä. Dominikaanisessa tasavallassa on yksi sähköyhtiö, jolla on monopoliasema, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisillä ei ole vaihtoehtoa ja niinpä sähköyhtiö voi mielivaltaisesti katkaista sähköt tietyiltä alueilta. Sähköt katkaistaan niiltä alueilta, missä on paljon köyhien keskittymiä (missä niitä ei täällä olisi?), koska köyhät eivät maksa (koska eivät pysty) sähköstä vaan varastavat sen omilla liitoksillaan. Mutta sähköongelmaan löytyy ratkaisu: inverttori. Sen avulla sähköt eivät mene poikki silloinkaan kun yleinen sähkönjakelu keskeytyy. 

Kun saavuin Dominikaaniseen, oli kaikki jo valmista: vuokrasopimus tehty, talo siivottu ja suurin osa tavaroista jo muutettu (minullahan ei ollut kuin matkalaukku). Piti enää vain tehdä sähkö- ja nettisopimus. Kaikki vaikutti niin helpolta. Piti vain mennä sähköyhtiöön vuokrasopimuksen ja henkilöllisyystodistuksen kanssa ja allekirjoittaa sähkösopimus. Ensin piti tietenkin jonottaa. Ei kauan, mutta parikymmentä vuoronumeroa. Kun oma vuoro lopulta koitti, huomasi sähköyhtiön asiakaspalvelija sen, mitä vuokralainen tai hänen siskonsakaan ei ollut huomannut: notaari, joka lopullisen asunnon vuokrasopimuksen tekee ja todistaa tämän samalla lainvoimaiseksi, oli kirjoittanut vuokralaisen henkilönumeron totaalisesti väärin. Tervetuloa uuden vuokrasopimuksen kanssa huomenna uudelleen. 

"Huomenna" oli lauantai ja muita obstaakkeleita ja juoksevia asioita ilmaantui eteen. Maanantaina sopimus päästiin tekemään. Tiistaina alakerrassa asuva vuokranantaja tiesi ilmoittaa, että sähkölaitoksen mies oli käynyt jo kytkemässä sähköt päälle. Jee! Enää tarvitsi vain etsiä kaapeli ja sähkömies, joka yhdistää kaapelin sähkönjakeluverkkoon. "Just just" ja "niinpä tietysti", ajattelin. Puhelinluetteloa selaamalla varmaan löytyy? Ei. Ei keneen tahansa voi luottaa. Niinpä soitetaan isälle ja veljelle ja naapurille, tuntevatko he ketään sähkömiestä. Dummynikaanisessa sähkömies on jonkun näennäisen kurssin käynyt tai muuten vain sähkökaapeleista innostuva miekkonen, joka etsitään kadulta ja pyydetään hoitamaan tarvittava liitos, jota sähkölaitos ei jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä tee. Mutta sellainen ihana mies löytyi pian. Pian hänet vietiin uuteen asuntoon tekemään pyydetty työ. 

Sitten ajettiin takaisin muita asioita hoitamaan ja samalla kyydillä sähkömies pääsi kotiin. Paitsi että matka katkesi samalla kun vaihdekeppi meni rikki. Piti pyytää hinausauto paikalle. Sitten ostaa uusi osa (joku kaapeli taas) vaihdekeppiin. Sitten etsiä luotettava mekaanikko asentamaan se paikalleen. Mutta kaikki tuo tapahtuisi vasta seuraavana päivänä, koska kello oli jo kuusi ja autokaupat olivat kiinni. 

Tässä ei tietenkään ollut vielä kaikki. Katolla oleva vesisäiliö joko vuotaa tai joku muu juttu jossain vuotaa. Mielestäni täällä vuotaa kaikkien aivoissa. Mutta niin vuotaa omissanikin ja siihen on yksi ilmeinen syy, joka selittää suurimman osan kolmannen maailman ongelmista - nimittäin kuumuus. Ei tässä kosteudessa ja poltteessa jaksa ajatella saatikka toimia loogisesti. Siksi esimerkiksi talonrakentajat tekevät töissä mitä sattuu: liian isoja puuovia asennetaan liian pieniin aukkoihin eikä oteta huomioon sitä, että puu paisuu kosteudessa ja Karibialla on aina kosteaa eli puuovi on aina paisuksissa ja liian iso aukkoonsa. Puuovet eivät kuitenkaan ole mikään ongelma - niiden työntämiseen käytetään raakaa voimaa. Sen sijaan huonosti toimiva suihku, joka tiputtaa pisaran joka kymmenes sekunti on ongelma. Kuten myös ikkuna ja ulko-ovi, joista sataa sisään kaatosateen aikana, on ongelma. Asun siis talossa, jossa tulee vettä paikoista joista ei pitäisi tulla ja sieltä mistä pitäisi tulla, ei tule. Mutta rommi on halpaa ja kotiinkuljetus ilmaista, koskaan ei ole kylmä, hedelmiä riittää ympäri vuoden ja kaikki luonnollinen, paikallinen ja hyvä on melkein ilmaista ja aina saatavilla. Eli ei tässä vielä hermo mene. 

Näkymä oman huvilan patiolta. Vieressä näkyy myytävänä oleva tontti ja vastapäätä kenraalin mökki.

P.S. Suihku toimii jo, koska neuvokas suomalainen tajusi ottaa uudesta ja käyttämättömästä suihkusta yhden välitulpan pois. 

Kohti Lattareita

Latinalaiselta Amerikalta alkoi tuntua jo siinä kohtaa Amsterdamin lentokenttää, mistä alkoi passien ja matkustusasiakirjojen tarkastus niiltä matkustajilta, jotka olivat lentämässä Panamaan, Saõ Pauloon, Quitoon, Mexico Cityyn ja niin edelleen. Hollantilainen vapaamielinen ja oivaltava järjestelmällisyys vaihtui ilomieliseen puheensorinaan ja yksiriviset jonot muuttuivat ameebamaisiksi kasoiksi, joissa ei missään nimessä ensin mennyt ensimmäisenä paikalla oleva, vaan viekkain ja hellästi tönivin. "EU-passit pääsevät tästä", päätti lentokentän henkilökunta nopeuttaa ruuhkautunutta "jonoa" ja avasi toisen tarkastuspisteen. Yhdellä onnekkaalla Etelä- tai Väli-Amerikkaan matkustavalla oli EU-passi - minulla. Muut kasaumassa seisoskelevat matkustajat jäivät edelleen odottamaan vuoroaan passintarkastukseen. 

Odottaessani koetin arvailla, mistä maista ihmiset olivat kotoisin. Jos en nähnyt heidän passejaan, yritin kuunnella aksentteja tai päätellä pukeutumistyylistä tai erityispiirteistä. Meksikolaiset olisivat sanoneet kyllä nyökyttäen etusormeaan, karibialaiset ja kolumbialaiset olisivat osoittaneet asioita laittamalla huulensa tötterölle. Kolumbialaiset olisin tunnistanut jonotuksessa myös siitä, että he tekevät aina monta pikkujonoa yhden pitkän sijaan. Doble fila eli kaksoisjono vaikuttaa olevan kolumbialainen hengentuote siinä missä aguardiente, caña flechasta tehdyt punoshatut, haitarimusiikki, Shakira ja plastiikkakirurgiakin. Tietyssä kohtaa jonon muodostusta uusi tulija päättääkin jonon hännille menemisen sijasta perustaa jonon viereen uuden jonon. Sitten nämä jonot tunkevat yhtäaikaa sinne minne ovat menossa.

Panaman päässä jonoista, aikataulujen varmuudesta tai mistään muustakaan elämää helpottavista mutta tylsistyttävistä asioista ei ollut enää tietoakaan. Panama Cityn Tocumenin lentokenttää ei heti arvaisi lentokentäksi: silmiin osui vain kauppoja, pikaravintoloita ja romminmaistelupisteitä. Aikataulut ja lähtevien ja saapuvien lentojen portit näyttäviä näyttöruutuja oli harvakseltaan. Jos näyttöruuduilla olevia tietoja päivitti joku ihminen, ei häntä todellakaan kiinnostanut tietojen paikkansa pitävyys. Santo Domingon lennon portti vaihtui kolme kertaa. Niinpä sain tutustua pitkän malliseen lentokenttään kauppoineen (joista 2/3 oli puhelinkauppoja joissa jokaisessa soi reggaeton) painava reppu selässäni ja 20 tuntia sitten pukemani liian kuumat vaatteet päälläni. Kävelin lentokentän läpi edestakaisin kolme kertaa, ennen kuin älysin pysähtyä odottamaan. Viisi minuuttia ennen ilmoitettua koneeseen lastaamista Santo Domingon lennon portti ilmoitettiin. 15 minuuttia lippuuni merkityn lähtöajan jälkeen koneeseen pääsi sisään. 

Santo Domingossa tein itselleni palveluksen ja vapautin aivoista tilaa heittämällä kaikki aikataulut pois mielestäni. Minua tultiin vastaan myöhässä, mutta se ei haitannut. Olin puhelimeni viimeisillä akkuvoimilla soittanut ja varmistanut, että tiedettiin ja ymmärrettiin, että saavuin kello yksi yöllä en päivällä. "Ollaan jo matkalla hakemaan." Niinpä lysähdin laukkuineni Las Americasin sisääntuloaulan lattialle ja jäin odottamaan, että joku muu hoitaisi minut perille asti.

Tätä kirjoittaessa olen ollut täällä melkein kaksi neljä päivää. Olen ehtinyt muun muassa jo

- nukkua pahimmat univelat pois,

- juoda puoli pulloa pullon rommia,

- juoda olutta,

- saada ummetuksen riisin syönnistä,

- haukkua notaarin, joka oli kirjoittanut oikeaksi tunnustamaansa vuokrasopimukseen väärin vuokralaisen eli asiakkaansa henkilötunnuksen,

- nyppiä jalkakarvat ja karvan alut juurineen (Suomessa ei koskaan ollut tarpeeksi auringonvaloa siihen),

- havaita, että uuden kodin pihalla kasvaa mango-, karambola- sitrushedelmä- ja avokadopuita sekä joku puu, missä kasvaa minulle tuntematon hedelmä,

- vaihtaa vaatteita 30 50 kertaa,

- palaa,

- päivittää blogin ja 

- käydä mani- ja pedikyyrissä (kauneussalongit myös sunnuntaisin auki - yes!).

Uusi lähin supermarkettini - La Sirena